Hyppää pääsisältöön

FAQs

Below you can find the answer to your question.
If you are searching in your language and you are not getting any results, please try in English. The content may not yet be translated.

Ei. EPSOn valintamenettelyihin hakeminen ja niihin osallistuminen on maksutonta.

EPSO ei veloita ilmoittautumis- tai osallistumismaksuja missään valintamenettelyn vaiheessa.

Jotkin yksityiset yritykset tarjoavat maksua vastaan valmennuskursseja, koulutusmateriaalia tai muuta valmennusta EPSOn kilpailuihin. Nämä yritykset eivät ole sidoksissa EPSOon tai EU:n toimielimiin eivätkä ole niiden hyväksymiä.

Suhtaudu varauksellisesti, jos esimerkiksi verkossa tai sosiaalisessa mediassa annetaan ymmärtää, että EPSOn kilpailuun hakeminen olisi maksullista.

Kun varallaololuettelo julkaistaan, EPSO saa samaan aikaan suuren määrän uudelleentarkastelupyyntöjä.
Viimeaikaisissa kilpailuissa uudelleentarkastelupyyntöjen määrä on kasvanut merkittävästi, joissakin tapauksissa lähes kymmenkertaiseksi, sillä valintamenettelyn viimeisiin vaiheisiin pääsee enemmän hakijoita, ja kaikki saavat yksityiskohtaiset tulokset samaan aikaan.
Jokainen pyyntö on tutkittava huolellisesti. EPSO tekee uudelleentarkastelupyynnöistä esianalyysin tarkistaakseen, onko niissä olennaisia virheitä, ja valmistelee asiakirjat ennen niiden toimittamista valintalautakunnalle.

Tämän jälkeen valintalautakunta arvioi kaikki pyynnöt. Tämä vaihe voi viedä aikaa tapausten suuren määrän ja uudelleentarkasteluprosessin yksityiskohtaisen luonteen vuoksi. 

Vastaukset voidaan julkaista vasta sitten, kun valintalautakunta on arvioinut kaikki pyynnöt.

Uudelleentarkastelupyyntöjen käsittelylle ei ole säädetty määräaikaa. Vuodesta 2024 lähtien kertyneen kokemuksen perusteella vastaukset julkaistaan yleensä 2–6 kuukauden kuluttua pyyntöjen esittämisen määräajasta.

EU-tietoutta mittaavan kokeen laatimisessa käytetyn lähdeaineiston viitetiedot julkaistaan EPSOn verkkosivustolla noin kaksi kuukautta ennen kulloistakin koetta.

Ks. myös: EPSOn kokeet – Korkeakoulututkinnon suorittaneet yleisvirkamiehet (hallintovirkamiehet – AD 5).

AD 5 ‑kilpailun valintamenettely koostuu kahdesta osasta.

Tutustu tiivistelmään, jossa esitetään eri koevaiheissa vaadittavat vähimmäispistemäärät ja niiden painotus. Valintamenettelyä koskevia kysymyksiä käsiteltiin hiljattain järjestetyssä webinaarissa, jonka tallenne on katsottavissa YouTubessa.

EPSOn verkkosivujen osiossa EPSOn kokeet on esimerkkikysymyksiä ja ohjemateriaalia. Huomaa, että esimerkit on annettu ainoastaan tiedoksi. Ne eivät ole harjoitusmateriaalia. EPSO ei järjestä valmennuskursseja eikä ole osallisena minkään muun organisaation tuottamissa kursseissa tai julkaisuissa. Jotkin EU-maat tarjoavat hakijoille tukea tai valmennusta. Ota yhteyttä asianomaisiin viranomaisiin selvittääksesi, tarjoaako oma maasi tällaisia mahdollisuuksia.

Avoimista kilpailuista on yksityiskohtaiset tiedot kilpailuilmoituksessa.